Olen tavannut asiakaskäynneillä, viimeaikaisilla messuilla ja eri seminaareissa suuren joukon asiakkaitamme ja siis tämänkin osavuosikatsauksemme lukijoita. Keskustelut ovat mielenkiintoisia ja todettava on, että meneillään on voimistuva rakennemuutos, joka kohdistuu nyt erityisesti metalliteollisuuteen ja suureen joukkoon alihankintakonepajoja. Oheiseen nelikenttään sijoittumalla yritys voi pelkistetysti nähdä suuntaa tulevaisuudesta. Ajoissa liikkeellä ja asiakkaan iholla olleet ovat ensimmäisenä tunnistaneet muutosten merkit ja voivat selvitä voittajina. Kasvu alkaa uudessa kansainvälisemmässä toimintaympäristössä ja uudistuneiden asiakasorganisaatioiden kanssa.
Monelle reagointi on jo vaatinut melkoista riskinottoa ja valitettavasti myös riskien toteutumista. Nyt laman kovimmassa puristuksessa sopeutusten keskellä liiketoiminnan uudelleen suuntaus on entistäkin haasteellisempaa. Uudet linjaukset useimmiten tarkoittavat kansainvälistymistä sekä palvelujen ja tuotteiden kehittämistä, jotka ovat pitkäjänteistä ja paljon resursseja vaativaa puuhaa. Onneksi tämä turbulenssi on suuri mahdollisuus ennakkoluulottomille ja vikkelille yrityksille. On innostavaa olla mukana tukemassa tällaisia kasvuyrityksiä, jotka ovat päässeet kiinni kasvu-uralle ja kansainvälistymiseen juuri oikeassa raossa osittain laman vauhdittamana. Muutama vuosi sitten tällaisiin läpimurtoihin ei olisi ollut mahdollisuuksia. Oikea ajoitus ja rohkea eteneminen ovat johtaneet menestykseen