On raivostuttavaa nähdä IT-alan kykenemättömyys asiakaslähtöiseen toimintaan. Asiakkaan tarpeet ovat loppujen lopuksi kovin vaatimattomia ja tavanomaisia. Yhtenä perusasiana pitäisin sitä, että toimittajalla pitää olla selkärankaa pystyä tunnustamaan tehdyt virheet tai väärät arviot ja korvata niiden aiheuttamat lisät yöt.
IT-talot ovat kehittäneet itselleen prosesseja, joiden avulla he ohjaavat omaa toimintaansa. Kaikki on hienoa ja hyvin, mutta kun projektiin tulee ongelmia, ohjaavat nämä samat mallit projektin yhä syvemmälle tuntemattomiin syvyyksiin. Omien virheiden korjauskulut ajautuvat asiakkaan kuluiksi ihan itsestään ja toimittajan näkökulmasta asiat menevät juuri prosessin mukaan (eli kaikki on ikään kuin hyvin). Kyseessä on tietenkin klassinen esimerkki systeemiäestä virheestä, joka vain pahentaa tilannetta. Väitänkin että liian moni IT-toimittaja on unohtanut asiakkaan näkökulman lähes totaalisesti.
On tietenkin totta, että ennen asiakas on saattanut useinkin olla itse vastuussa projektin merkittävästi kasvaneista kuluista. Tämä on varmasti yksi osatekijä siihen, miksi toimittajien prosessit ovat nykyään sellaisia kuin ovat. Entäpä jos asiakas oikeasti osaakin ostaa ja hyödyntää teknologiaa. Virheet ja ongelmat ovatkin yhtäkkiä selvästi nähtävillä ja liian usein toimittajan itsensä aiheuttamia.
Ajat muuttuvat ja IT-toimittajien tulee muuttua sen mukana. Kuten tunnettua on, isot yhtiöt eivät ole kaatuneet siihen että ne ovat tehneet vääriä asioita, vaan siihen että ne ovat tehneet oikeita asioita liian pitkään. IT-toimittajien tulee jatkossa pystyä rehellisesti arvioimaan omia toimintatapojaan ja ennen kaikkea niiden tulisi olla asiakaslähtöisiä. Tämä on ainoa tie eteenpäin, jos Suomessa halutaan kehittää tietotekniikan käyttöä. Nykymalli ei tuo pitkäkestoista hyötyä kenellekään. Itutalot, tämä on teidän mahdollisuutenne!
Kirjoittaja on ollut mukana yli sadassa erilaisessa tietotekniikan arviointi- ja kehittämisprojektissa, suurissa ja pienissä organisaatioissa, toimittajan, asiakkaan ja konsultin rooleissa.