Industria Oy:n palvelutuoteperheeseen on kehitetty uusi ylläpitopalvelu- jolla tuetaan strategiaprosessin ja laatu-, ympäristö- sekä turvallisuusjärjestelmien ylläpitoa yrityksissä. Lisäksi palvelu voi kattaa esim. säännöllisesti toteutettavien asiakas-, henkilöstö-. tai muiden kyselyjen toteuttamisen. Kokemustemme mukaan rakennettujen ja käyttöön otettujen prosessien tai toimintajärjestelmien ylläpitäminen ja käyttö jatkuvasti vaikuttavana johtamisjärjestelmänä on usein ongelmallista yrityksissä. Ongelmat johtuvat tavallisimmin rajallisista henkilöresursseista, jotka on valjastettu yrityksen ydinbisneksen tekoon, eikä aikaa tahdo riittää toimintajärjestelmän tai muiden tärkeiden rutiinien hoitamiseen.

Toimintajärjestelmän vaikuttavan toiminnan kannalta tärkeitä asioita ovat liiketoimintaprosessien toiminnan varmistaminen strategiaprosessin avulla, sisäisten arviointien tekeminen, johdon katselmukset, asiakas- ja muiden palautteiden ja mittareiden arviointi sekä korjaavien toimenpiteiden suunnittelu ja toteuttaminen. Koskaan ei pidä unohtaa jatkuvan parantamisen periaatteiden toteuttamista siten että ongelmat ja poikkeamat voidaan estää jo ennalta. Yrityksen kannalta ehkä tärkein johtamisjärjestelmä on uusien tuote- ja palveluinnovaatioiden ja toiminnanparannusten löytämiseen tähtäävät järjestelmät ja prosessit, sekä niiden tehokas toiminta.

Industrian ylläpitopalvelu on ratkaisu yrityksesi resurssipulaan liiketoimintajärjestelmän ylläpitämiseksi. Ylläpitopalvelu sisältää tilanteen arvioinnin ja palvelun laajuudesta sopimisen. Palveluun voi kuulua ohjausta ja opastusta sisäisten auditointien, arviointien ja johdon katselmusten toteuttamiseen. Tarvittaessa Industrian konsultti voi toimia auditoijana, arvioijana tai niiden ohjaajana. Tilannearvioinnin jälkeen seuraava vaihe on toimenpidesuunnitelman laatiminen ja toteuttaminen sopimuksen mukaan.

Ylläpitopalvelu voidaan sopia määräajaksi tai toistaiseksi voimassaolevaksi. Palvelun laajuus ja kustannukset riippuvat yrityksen koosta, henkilöstön määrästä, toimialasta ja järjestelmien kattavuudesta sekä tasosta. Ylläpitopalveluun voidaan tarvittaessa sisällyttää myös henkilöstön koulutusta ja yritystä koskevien lakien, asetusten ja standardien muutosten seurantapalvelua. Ylläpitopitopalvelu sopii sekä järjestelmänsä jo sertifioineille yrityksille, että ei sertifioiduille yrityksille.

Industrian ylläpitopalvelu voidaan laajentaa koskemaan myös laatupalkintokriteerien mukaan rakennettua arviointijärjestelmää, sen ylläpitoa ja parantamista.

Yhteydenotto Industria Oy:n palvelunumeroon tai sähköpostiosoitteeseen ratkaisee resurssiongelmanne johtamisjärjestelmän ylläpito- ja kehittämistehtävissä.

Jaa tämä Facebookissa

4.3.2010 - Seppo Leppälä
Kategoria: Uutiset
Avainsanat: