Yrityksen keskeinen kilpailukeino on tehdä tuotteensa mahdollisimman haluttavaksi. Tuotteeseen pyritään aikaansaamaan sellaiset ominaisuudet, että ne tuottaisivat käyttäjälle mahdollisimman paljon lisäarvoa. Tähän lisäarvoon sisältyvät sekä saavutettavat tuotot että tarvittavat panostukset. Laatutyön päämääränä on aikaansaada asiakkaan tarvitsemat ja haluamat tuoteominaisuudet mahdollisimman alhaisin kustannuksin.

Laatutyön kaksi päälinjaa ovat:

  • tuotteiden ja toiminnan ominaisuuksien parantaminen
  • tuotteisiin ja toimintaan liittyvien ominaisuuksien vaihtelun hallinta.

Tuotekehitystyön tavoitteena on siis suunnitella tietylle asiakkaalle tai asiakasryhmälle tämän erityisvaatimuksiin mahdollisimman tarkasti soveltuvat tuotteet. Oleellinen seikka suunnittelulaadun onnistumisen kannalta on se, miten hyvin suunnittelijan käsitys tuotteeseen sisällytettävistä ominaisuuksista vastaa asiakkaan arvostamia tuoteominaisuuksia.

Tuotannon tärkein laatutekijä tarkoittaa tuotteiden virheettömyyttä ja sitä, että ne on valmistettu annettujen ohjeiden ja tuotespesifikaatioiden mukaisesti. Virheiden esiintyminen johtaa lisäkustannuksiin ja tuottojen menetyksiin. Valmistuksen tavoitteena on saada aikaan virheettömät ja mahdollisimman tasalaatuiset tuotteet suunnitelluilla resursseilla ja alhaisilla kustannuksilla.

Asiakaskeskeisen laadun määrittelee viime kädessä se, kuinka hyvin tuote menestyy siinä tarkoituksessa, jossa asiakas sitä käyttää. Asiakaskeskeinen laatu perustuu tuotteen koko käyttöiän aikaiseen kokemukseen ja sen tuomaan lisäarvoon asiakkaalle. Suunnittelun ja tuotannon laatu ovat tärkeitä asiakaskeskeisen laadun elementtejä.

Markkinataloudessa avoin kilpailu pitää huolen siitä, että tuotteiden laatu paranee jatkuvasti. Suomalaisen tuotannon kilpailukyvyn kulmakivi on erikoistuminen. Pitää osata suunnitella ja valmistaa asiakastarpeisiin parhaiten soveltuvat tuotteet. Ja mielellään vielä tehdä sellaista mitä muut eivät vielä ole tehneet. Toimitusten oikea-aikaisuuden ja virheettömyyden tulee olla itsestäänselvyyksiä! Kansainväliset liiketalouden asiantuntijat ovat varsin yksimielisiä siitä, että ne yritykset, jotka panos- tavat kokonaisvaltaiseen laatuun, menestyvät parhaiten kovenevassa kilpailussa.

Jaa tämä Facebookissa

8.3.2010 - Matti Kontto
Kategoria: Uutiset
Avainsanat: