Talouden suhdanteet vaikuttavat monilla alueilla ja erityisen voimakkaasti yrityskauppoihin. Vuosi 2009 oli ennätyksellisen alhainen erilaisissa omistusjärjestelyissä. Tämän vuoden aikana aktiviteetit ovat lisääntyneet merkittävästi ja voidaankin sanoa, että kauppa käy taas normaalisti.
Yhteiskuntamme kannalta on erityisen tärkeää, että sukupolven- ja omistajanvaihdokset onnistuvat. Varsinkin pienissä yrityksissä ja perheyrityksissä tämä on usein kriittinen prosessi, johon tarvitaan ulkopuolista asiantuntija-apua. Omistajanvaihdoksiin liittyvistä asiantuntijapalveluista Industria Oy:ssä on kokemusta vuodesta 1995 lähtien.
Omistusjärjestelyt vaativat kokemusta ja laaja-alaista osaamista, joka kattaa arvonmääritykset, vaihtoehtoisten ratkaisumallien hakemisen, vähemmistöosakkaiden poisjäännit ja myös kokonaisvaltaiset yritysjärjestelyt. Oikea omistuspohja on kivijalka, jolle yrityksen tulevaisuus ja kehittyminen rakentuvat.
Omistajarakenne on tärkeä myös yrityksissä, joissa on useita omistajia. Ovatko kaikki motivoituneita ja sitoutuneita yrityksen kehittämiseen ja kilpailukyvyn varmistamiseen Pääomistajan rooli on keskeinen ja pienosakkaat ovat myös tärkeitä esikuvia ja suunnannäyttäjiä. Mikäli omistajarakenne ei ole toimiva, on sitä syytä päivittää. Muutosten tekemiseen tarvitaan asiantuntemusta ja kokemusta kuinka asiat hoidetaan. Industria Oy:n kehittämä RUORI-konsepti on osoittanut toimivuutensa jo useissa yritysjärjestelyissä.
Vahva perusta kilpailukyvylle ja menestykselliselle toiminnalle luodaan toimivalla omistajarakenteella. Se on asia, mitä on syytä miettiä aina perusteellisesti ja suurella harkinnalla. Yritysjärjestelyihin on syytä valita aina osaava kumppani.
Kysy lisää RUORIsta Ari Leinolta
