Jos haluat miljoona kännykkää (tai mitä tahansa) kuukaudessa, Kiina on oikea paikka tilata, ei Eurooppa.
Valmistava teollisuus on ollut monessa maassa se veturi joka on vetänyt kansantalouden pois laman syövereistä. Parhaimpana esimerkkinä Saksa ja Englanti. Varsinkin Saksan esimerkistä kannattaa ottaa oppia. Valmistava teollisuus on jo pitkän aikaa valunut Kiinaan, tästä huolimatta juuri se on ollut tärkeässä roolissa kun Saksa on noussut pois lamasta. Lähes koko Kiinan valmistava teollisuus on keskittynyt massatuotantoon, asia ei varmasti tule muuttumaan pitkään aikaan.
Tästä syystä Euroopassa täytyy keskittyä täysin vastakkaiseen. Tämä tarkoittaa siirtymistä erikoistuneempaan valmistukseen ja tämän pitää tapahtua innovaation johdolla. Monet tutkimukset ovat yhdistäneet innovaation ja tuottavuuden kasvun. Taannoinen Solowin tutkimus osoitti, että 90% USA:n työvoiman tuottavuudesta 1900-luvulla on johtunut innovaatioista ja tekniikan kehittymisestä.
Valmistava teollisuus on edelleen yksi Suomen suurimpia työllistäjiä. Siksi onkin tärkeää, ett jää suremaan massatuotannon siirtymistä Kiinaan vaan keskitymme kehittämään Suomen teollisuutta. Se voi tapahtua vain innovaatioiden kautta ja erikoistumalla. Muutos lähtee aina liikkeelle ruohonjuuritasolta, jokaisen yrityksen on otettava itse vastuuta ja miettiä miten kehittää omaa toimintaa ja miten tukea innovointia oman yrityksen sisällä.
Kysy aiheesta lisää Christian Holmlundilta
