Industria

vihrea_industria

Kuntokartoituksen avulla tiekartta kannattavuuden kasvulle

 

Tämä kehittämistyö tehtiin yritykselle, jonka asiakaskuntana on elektroniikkateollisuus. Yrittäjän vankka kokemus mekatroniikan alalta oli luonut hyvän pohjan tuotteiston kehittämiseen. Palvelut ja tuotteet kattoivat ideoinnista ja suunnittelusta valmistukseen ja testaukseen sekä jälkimarkkinoinnin palveluihin. Hyvä sijainti pääasiakkaan tuotekehitykseen nähden ja nuorekas henkilöstö sekä tehokkaat mallinnus ja moderni CAD/CAM-järjestelmät olivat yrityksen perusvahvuuksia.Kannattavuus oli kuitenkin vaihdellut liikevaihdon muutosten myötä ja tuotevalikoima oli laaja. Yritys polki paikallaan eikä investointeihin aina löytynyt omaa rahoitusta.

 

Aluksi tehtiin yrityksen kuntokartoitus ja haettiin keskeisimmät kehittämiskohteet esille. Toimitusvarmuuden parantaminen merkitsi uusien henkilöiden rekrytointia niin suunnitteluun kuin CNC-koneistukseenkin. Taloushallinto organisoitiin uudelleen ja toiminta perustui osaavien kumppaneiden verkostoon. Myynnin ja kannattavuuden kuukausitason graafiset seurannat ja uusitut johtamisjärjestelmät otettiin käyttöön.

 

Yrityksen strategia vaatii kuitenkin selkeyttämistä ja tässä hyödynnettiin TEKESin ja Industrian kehittämiä teknologiastrategia -työkalua. Kannattamattomia tuoteryhmiä karsittiin pois ja vientitoimintaa kasvatettiin ja lisättiin tähän panostuksia. Yrityksessä käynnistettiin myös Globalisation&Management –hanke, jolla valmennetaan henkilöstöä kansainvälistymiseen ja globaaliin asiakaskenttään. Viennin osuus on noussut jo yli 70 % liikevaihdosta.

 

Määrätietoisella kehitystyöllä ja työkokouksilla on työstetty ahkerasti tärkeäksi todettuja kehittämiskohteita: tuottavuuden parantaminen, uudet laiteinvestoinnit, osaavat uudet ihmiset projektinhallintaan, tilajärjestelyt, laatuasiat jne. jne.

 

Kasvua - myös tuloksessa

Kehittämistä on tehty tähtäimenä kannattavuuden kasvu ja yritystoiminnan jatkuvuuden varmistaminen. Liikevaihto on noussut yhteistyön tuloksena eri projektien avittamana kolmessa vuodessa ensin + 98 %, sitten + 58 % ja vielä 46%. Yrityksen liikevoitto on noussut kolmessa vuodessa huikeasti ja liikevoittoprosentti on nyt yli 30.

Taseen vahvistumisesta hyötyy myös projektiin mahtavasti panostanut yrittäjä. Oma pääoma on nostettu kahdessa vuodessa 5-kertaiseksi ja tämä takaa myös yrityksen jatkuvuuden.

Yhteystiedot

Industria Oy
Tampere-Turku-Helsinki
Kalliomaantie 7 A
03220 TERVALAMPI
Y-tunnus: 1027197-1
Henkilökunnan yhteystiedot 

Industria Oy

HELSINKI – TAMPERE – TURKU

Kalliomaantie 7 A

03220 TERVALAMPI

Y-tunnus: 1027197-1

Puhelin: +358 (0)303 9393

info@industria.fi