Industria

vihrea_industria

Yrityksesi kannattavuutta voi ja tulee parantaa

Useilla yrityksillä on kokemusta hyvistä vuosista ja näkemystä miten kannattavuutta pitäisi parantaa. Liikevaihdon laskiessa on kuitenkin vaikeaa saada kustannuksia painettua alas samaa tahtia. Tästäkin monella on nyt kokemuksia. Kannattavuuden parantaminen tahtoo olla käytännössä vaikeaa toteuttaa, vaikka näkemystä asiasta olisikin. Useat ovat myös sen asenteen vankeja, ettei omaa kannattavuutta voi kehittää.

Industria Oy:n käytännössä asiakasyrityksissä toteutetut kehitysprojektit osoittavat kuitenkin, että asioihin voi vaikuttaa, kun osataan tarttua oikeisiin kohtiin ja riittävällä tarmolla. Hinnoittelu on edelleenkin peruskysymys, ja siihen pystyy vaikuttamaan enemmän kuin aluksi uskoisikaan. Millaiset ovat vuosisopimukset sisällöltään ja onko käytössä toimimaton avainasiakashinnoittelu. Aktiivisuutta ja oikeita toimenpiteitä kaivataan useassa yrityksessä tällä saralla.

Materiaalihankinnat, kilpailuttaminen ja uudet hankintakanavat on tärkeää käydä läpi ja miettiä näihin tehostamista. Vaaditaan käytännönläheistä työtä ja uusien tarjousten hakemista ja sopimuksia omien yhteistyökumppanien ja tavarantoimittajien kanssa.

Kannustavuudella yhteys kannattavuuteen

Kannustava tulospalkkaus on niin ikään tärkeä keino kannattavuuden parantamisessa. Ne yritykset, joiden mittarointi on riittävällä tasolla rakentavat usein tulospalkkausjärjestelmän, jossa keskeisenä kannustimena on yrityksen tai yksikön tulos. On hyvä, jos koko henkilöstö on kiinnostunut yrityksen tuloksesta ja saa siitä myös kannustimien kautta oman osansa. Lisäksi otetaan tulospalkkauksen mittareihin usein mukaan myös asiakaskuntaa kiinnostavat toimitusvarmuus ja laatu.

Kannattavuutta mitattaessa on hyvää hakea myös mittaria, jossa syntynyt tulos suhteutetaan sidottuun pääoman. Suomessa ja erityisesti pk-sektorilla sidotun pääoman määrä kiinnostaa kuitenkin vielä suhteellisen harvoja yritysjohtaja.

Keskeinen asia kannattavuuden parantamisessa on se, että sitä seurataan jatkuvasti avainhenkilöiden toimesta. Vähintään kuukausittain on yrityksen johtoryhmän istuttava alas ja katsottava mihin suuntaan on yrityksen liikevaihto ja liikevoitto menossa. Parhaiten tämä tapahtuu kumulatiivisen ja graafisen seurannan kautta. Ei saa jättäytyä talousosaston pitkien kuukausiraporttien taakse. Kun seurantaan panostetaan riittävästi, niin kaikki ymmärtävät myös sen suuren merkityksen yritykselle. On tärkeää oivaltaa se, että kannattavuutta voi ja tulee parantaa. Pätevää asiantuntija-apua on varmasti saataville. Lähde liikkeelle!

Yhteystiedot

Industria Oy
Tampere-Turku-Helsinki
Kalliomaantie 7 A
03220 TERVALAMPI
Y-tunnus: 1027197-1
Henkilökunnan yhteystiedot 

Industria Oy

HELSINKI – TAMPERE – TURKU

Kalliomaantie 7 A

03220 TERVALAMPI

Y-tunnus: 1027197-1

Puhelin: +358 (0)303 9393

info@industria.fi