Miksi Venäjän talous ei mennyt viime vuonna pahemmin miinukselle? Entä mistä löytyisivät suuren naapurimaamme talouskasvun avaimet tulevaisuudessa? Muun muassa näihin kysymyksiin pohdittiin vastauksia viime viikolla Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitoksen (BOFIT) Venäjä-infoiskussa.
Syitä Venäjän t
alouden sinnittelyyn viime vuonna on BOFIT:n tutkijoiden mukaan kolme: kotimaisten kuluttajien ostoryntäys ruplan kurssin pudottua, suuryritysten investointien pysyminen suhteellisen hyvällä tasolla sekä puolustusvoimien hankintojen kasvu, joka piti teollisuuden pyörät pyörimässä. Tämän vuoden puolella näyttää kuitenkin heikommalta. Ruplan putoamisen (ja uudenvuoden lahjojen hankinnan) aiheuttaman paniikin aikaiset ostoryntäykset ovat laantuneet. Yksityinen kulutus on kääntynyt laskuun ja jatkaa putoamistaan BOFIT:n mukaan ennen kaikkea inflaation seurauksena. Myös investointien ennustetaan vähenevän edellisvuosia nopeammassa tahdissa.
Investointien puute iskee ennen kaikkea kone- ja laiteinvestointeihin, mikä on huono uutinen monille suomalaisille viejille, sillä erityisesti kone- ja laiteteollisuus on vienyt Suomesta voimakkaasti tuotteitaan Venäjälle. Suomalaisten vientiyritysten haasteena ovat viimeaikoina olleet venäläisten asiakkaiden rahoitusongelmat, joihin ei BOFIT:n mukaan tunnu olevan tulossa helpotusta: Pk-yritysten lainan saanti vaikeutuu entisestään, kun valtion pankit suuntaavat yrityslainoja ensisijaisesti öljy- ja kaasualan sekä kemianteollisuuden suuryrityksille, joiden ulkomaiset rahahanat ovat kriisin myötä tyrehtyneet.
Entä sitten ne kasvun avaimet? Olemassaolonsa ensimmäiset pari vuosikymmentä uusi Venäjä ponnisti ylöspäin: työvoimaa riitti, öljyn hinta nousi ja tuottavuuden lähtötaso oli niin heikko, että sitä oli helppo nostaa. Nyt tilanne on erilainen. Suomella ja Venäjällä on itseasiassa yhteinen ongelma: demografia. Työikäisten osuus väestöstä laskee tulevina vuosina Venäjällä vielä nopeammin kuin Suomessa. Öljyynkään Venäjän talouskasvu ei voi kestävästi nojata, koska kasvu sen varassa vaatisi öljyn hinnan jatkuvaa nousua. Eikä öljyn hinnasta riippuvaiseksi banaanivaltioksi jämähtäminen ole mielestäni se päämäärä, johon Venäjän kannattaisi tähdätä.
Jäljelle jää tuottavuuden nostaminen. Varaa on, sillä työn tuottavuus Venäjällä on edelleen alhaisempi kuin Euroopassa. Helpot keinot tuottavuuden kasvattamiseksi on kuitenkin BOFIT:n mukaan jo käytetty; nyt tarvittaisiin halua ja uskallusta syvällisempiin muutoksiin, kuten kilpailua lisääviin reformeihin ja korruption tosiasialliseen kitkemiseen kaikilla tasoilla. Nyt odotellaan, millaisia askeleita Venäjä ottaa tuottavuuden kehittämiseksi. Viime aikojen uutiset – esimerkiksi toiveet erilaisista hallinnollisista ratkaisuista tuonnin korvaamiseksi kotimaisella tuotannolla ja lainojen suuntaaminen suuryrityksille – eivät kyllä ole tässä suhteessa vaikuttaneet kovinkaan lupaavilta. Venäläisillä on kuitenkin tapana olla erittäin luovia ongelmanratkaisijoita silloin, kun motivaatiota löytyy. Siksi arvaan, että tuottavuuskin alkaa nousta siinä vaiheessa, kun uudistuksien tekeminen alkaa vaikuttaa nykytilaa houkuttelevammalta vaihtoehdolta huolimatta niistä hyödyistä, joita nykyinen tilanne mahdollistaa yksittäisille toimijoille.
Venäläisten kanssa puhuessa on saanut kuluneen vuoden aikana monesti kuulla, että siellä menee ihan mainiosti. Että ei nyt varsinaisesti kovin hurjalta vaikuta tämä kriisi, kun kansalaiset ryntäilevät ostamaan autoja ja pakastimia – edellisellä kerralla mentiin datsalle kuokkimaan perunamaata. Nyt menee joka tapauksessa paljon paremmin kuin silloin. Me suomalaiset hermoilemme etukäteen abstrakteistakin asioista samalla, kun venäläiset mieluummin sopeutuvat kulloiseenkin tilanteeseen ja luovivat eteenpäin niillä eväillä mitä on tarjolla. Suomalaisena välillä ärsyttää, kun venäläiset eivät tunnu suunnittelevan asioitaan nenäänsä pidemmälle; toisaalta suomalainen helposti tuhlaa aikaa hermoiluun eikä huomaa, etteivät nyt luodut suunnitelmat ehkä toimikaan huomispäivän todellisuudessa.
Suomenkaan ei suunnitelmista huolimatta kannata takertua totuttuihin kaavoihin vaan tarttua tilanteen muuttuessa niihin mahdollisuuksiin, mitä on tarjolla. Erkki Liikanen totesi BOFIT:n infoiskussa, että eri aikoina on totuttu erilaisiin lukuihin Suomen Venäjän-viennissä, ja usein nämä luvut ovat muuttuneet maailmanpoliittisten tapahtumien myötä. Vaikka Venäjä varmasti myös jatkossa on monelle yritykselle oivallinen markkina sen kasvun hidastumisesta huolimatta, minusta on positiivista se, että suomalaisten yritysten on nyt pakko katsoa kauemmas ja laajentaa näkökenttäänsä vientimarkkinoita valitessa. Maailmassa on monia muitakin suuntia kuin perinteiset vientimaamme, ja moni uusista markkinoista kasvaa huomattavasti tutuksi käyneitä nopeammin. Parasta olisi, jos suomalaiset yritykset ottaisivat Venäjän kasvun hidastumisen kimmokkeena laajentaa markkina-aluettaan ja kokeilla, kantaisivatko siivet jo kauemmas.