Syyskuun viimeinen viikko on täynnä tapahtumia. Samalle viikolle osuvat sekä Alihankintamessut että Barack Obaman tähdittämä Nordic Business Forum.

Industriakin suuntaa ainakin Alihankintamessuille aktiivisesti tapaamaan asiakkaita.

Kaikki me tiedämme, miksi osallistumme tällaisiin tapahtumiin: haluamme tavata nykyisiä ja potentiaalisia asiakkaita ja yhteistyökumppaneita. Pistää alulle uusia kauppoja ja yhteistyökuvioita, ja vauhdittaa niitä jumiin jääneitä. Muistuttaa, että täällä sitä ollaan valmiina hommiin.

muistikirja

Jotta tapahtumista saa kaiken hyödyn irti, ei sinne kannata mennä vain pyörimään. Varaa siis etukäteen hetki taistelusuunnitelman laatimiseen:

  1. Katso, keitä tapahtumaan on tulossa.
  2. Merkkaa erikseen ne yritykset, jotka haluat välttämättä tavata, sekä sellaiset, joiden kanssa olisi kiva jutella. Mieti mikä on tavoitteesi kunkin yrityksen kohdalla.
  3. Sovi tärkeimmät tapaamisen etukäteen.
  4. Pakkaa mukaan tarpeeksi käyntikortteja ja muistiinpanovälineet.
  5. Älä luota muistiisi – tee tapaamisista edes muutaman sanan muistiinpanot ja säilytä ne yhdessä saamiesi yhteystietojen kanssa.
  6. Varaa kalenterista aika muistiinpanojen läpikäymiselle ja kontaktien jälkihoidolle heti tapahtuman jälkeen. Linkkaudu Linkedinissä. Soita perään ja hoida sovitut asiat. Tämä on ehkä tärkein vaihe, mutta samalla sellainen, joka helposti unohtuu arjen kiireissä!

Tsemppiä tapahtumarikkaaseen viikkoon ja nähdään Alihankintamessuilla!